Helsinki Samba Carnavaliin on valittu/kutsuttu karnevaalikuninkaallisia jo vuodesta 1999 lähtien!

    Maissa, joissa karnevaaleilla on kymmenien, jopa satojen vuosien perinteet, karnevaalikuninkaalliset ovat aina kuuluneet niihin tärkeisiin rooleihin, joita juhlissa perinteisesti esiintyy. Kuningas, jota Riossa kutsutaan "Rei Momoksi", on henkilö, jolle perinteisesti annetaan Kaupungin avaimet karnevaalien ajaksi, pois pormestarilta ja muiltakin kaupungin esikunnasta.

    Näin kansa ottaa siis vallan symbolisesti pois päättäjiltään. Kuningatar (Riossa "Rainha da Carnaval") on usein valittu kauneuskisoissa missityyliin, mutta häneltä edellytetään edustavuuden lisäksi myös hyviä taitoja esim. tanssissa.

    Karnevaalikuninkaallisilla on Helsinki Samba Carnavalissa varsin uudet ja edellä mainitusta sovelletut perinteet. Heiltä ei ole edellytetty samban tanssiosaamista, tai soittamista. Tunnettuus on hyväksi, toisaalta rytmitajusta ei luonnollisesti ole haittaakaan, mutta edustaminen sujuu mainiosti ilman minkäänlaisia musiikillisia taitoja.

    HSC-kuninkaallisuus on ollut myös kunniatehtävä ansioituneille sambavaikuttajille!

    Aiemmat HSC-karnevaalikuninkaalliset

    2012 Ranskalainen passista ja tanssin opettaja Pascale do Samba (FRA) ja muusikko Sami Saari
    2011 Muusikko Eduardo Domingues de Jesus (Brazilian Aeroplane)
    2010 SSKL:n kunniapuheenjohtaja ja pitkäaikainen samba-aktiivi Kirsi Lindroos ja tanssija ja mediapersoona Sami Saikkonen
    2009 Miss Suomi 1996 Lola Wallinkoski (ent. Odusoga) ja juoksija Wilson Kirwa
    2008 Tanssii tähtien kanssa-ohjelman tanssiopettajat Sutu Markkanen ja Janne Talasma
    2007 Pitkäaikainen samba-aktiivi Raili Help ja Pietarin karnevaalien Igor Gavruiskine
    2006 Sambic-yhtiön perustaja Taina Kanerva ja jalkapalloilija Keke Armstrong
    2005 Laulajat Daniela Lainela, Mia Huovila, Eeva-Leena Rautio ja Tea Hiilloste (Jane-yhtye)
    2004 Tanssi-ikonit Aira Samulin ja Jorma Uotinen
    2003 Samba-aktiivi ja muusikko Kukka-Maaria Ahonen ja jalkapalloilija Luiz Antonio (MyPa)
    2002 Samba-aktiivit Riikka Seppänen (nyk. Hietakorpi) ja Olavi Eriksson
    2001 Minna Rangell ja Brasilian suurlähettiläs Luiz Henrique Pereira da Fonseca
    2000 Sini Laisma (Pets-yhtye) ja Espanjan suurlähettiläs Juan Franco Gaspar
    1999 Miss Suomi 1999 Vanessa Kurri (ent. Forsman)