30. Helsinki Samba Carnaval siirtyy vuodelle 2021!

Suomen Sambakoulujen liiton (SSKL ry) hallitus on 22.3.2020 kokouksessaan päättänyt siirtää alunperin 10.-14.6.2020 väliselle ajalle suunnitellun Helsinki Samba Carnaval -tapahtuman järjestettäväksi kesäkuussa 2021.

Järjestyksessään 30. karnevaalikulkue järjestetään lauantaina 12.6.2021, ja kulkueen ympärille rakentuva muu karnevaaliohjelma päivämäärineen tarkentuu tuotannon edetessä.

Vaikea päätös syntyi vallitsevien olosuhteiden johdosta ja sai kaikkien liiton sambakoulujen ja järjestävän tahon tuen. Helsinki Samba Carnaval -tapahtumaa tuottava toimikunta on luonnollisesti harmissaan tapahtuman siirtymisestä vuodella eteenpäin, mutta on kääntänyt katseensa jo tulevaan: juhlavuoden valmistelut jatkuvat lisäaikaa hyödyntäen ja aktiivisena. Esiintyjien ja yleisön terveys ja turvallisuus ovat aina olleet monivuotisen tapahtuman pääarvoja. Vaikka tällä päivämäärällä tulevan kesän tapahtumia ei olekaan kielletty, on selvää että karnevaalien siirtäminen nyt tehdyllä päätöksellä oli ainoa järkevä ratkaisu. Muutoksesta on keskusteltu hyvässä hengessä myös tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa.

Luvassa on – vaikka taukoa tuleekin – jälleen lauantaina upean häikäisevät sambakoulujen kulkueet SM-kilpailuna! Tämän lähemmäksi Rion karnevaalien tunnelmia et Suomessa pääse! Katsomista ja ihmettelemistä on aamusta iltaan, mm. Lavagem -seremonia aamulla ja vaunujen rakentamista, kulkueeseen valmistautumista jne.

Kulkueet lähtevät liikenteeseen Senaatintorilta klo 15, jota edeltää monipuolinen ohjelma. Kulkueiden lisäksi tulee myös bileet Apollo Live Clubilla, joita et vaan voi missata: Avajaisiltana perjantaina Noite das Fantasias pukukilpailuineen ja tanssittavine ohjelmineen. Lauantai huipentuu Apollossa Baile do Carnaval -iltajuhlaan, joka viimeistään räjäyttää bilepankin huikealla menollaan. Tiedossa myös paljon muuta ohjelmaa!

Tapahtuman tarkentuvaa informaatiota löydät web-sivulla osoitteessa helsinkisambacarnaval.fi sekä Facebook-tapahtumassa


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s