Lehdistötiedote: Hattutemppu Tampereelle – myös karnevaalisambasta mestaruus Manseen

Tampereen vuoden 2016 kultakimara jatkuu. Viime lauantaina tuiskussa ja tuiverruksessa kisatussa Suomen sambakoulujen välisessä mestaruuskilpailussa voiton nappasi Tampereen oma sambakoulu União da Roseira aiheellaan #Selfie – kämmenestä peukkuun. Tiukassa kilpailussa hopealle sijoittui Império do Papagaio Helsingistä aiheellaan RIOlympia – Suuren Urheilujuhlan Tuntua ja pronssille Samba el Gambo Kokkolasta aiheellaan Hayao Miyazaki – Animen Mestari.

Voittajakoulu Roseira hurmasi tänä vuonna yleisön ja tuomariston erityisesti näyttävillä asuillaan, valloittavalla esiintymisellään ja koreografisesti tarkalla etujoukollaan. Yhteensä Roseira nappasi kilpailussa 109,2 pistettä. Hopealle tulleen Helsingin Papagaion pistesaalis oli 108,95.

Tampereen sambakoulu Roseira kertoi kulkueessaan, kuinka omakuva on kehittynyt nykypäivän selfieksi. ”Tarina lähtee liikkeelle 30 000 vuoden takaisista luolamaalauksista ja kulkee pikkuhiljaa kohti nykypäivän some-maailmaa. Kulkueestamme voi bongata muun muassa Egyptin hallitsijoiden omakuvia, Rembrandtin omakuvineen, Hollywoodin kulta-ajan suuria diivoja sekä duckfacen, saliselfien ja emojeita – ja kaikkea siltä väliltä”, kertoo Liisa Oksanen, Roseiran karnevaalipäällikkö ja Suomen Sambakoulujen Liiton tiedottaja.

Helsinki Samba Carnaval järjestettiin tänä vuonna 26. kerran. Ilma oli varsin sateinen ja tuulinen, mutta siitä huolimatta sambaajien hymyt eivät hyytyneet kisatessaan karnevaalisamban Suomen mestaruudesta.

Kulkueita on rakennettu vapaaehtoisvoimin syksystä lähtien. Mukana on esiintyjien lisäksi myös paljon taustajoukkoja talkoilemassa muun muassa asuja ja lavastevaunuja. ”Isät, äidit ja monet tuttavat on tehokkaasti rekrytoitu mukaan. Tämä on tällainen koko perheen harrastus”, nauraa Oksanen.

Roseiran voittoisa kulkue nähdään myös Tampereella Kukkaisviikoilla sunnuntaina 24.7.2016. Värikäs ja vauhdikas Ruusun Karnevaalit -kulkue lähtee kello 15 Sorin aukiolta.

Tulokset & pisteet

1. União da Roseira, Tampere, 109,20 pistettä. Aihe: #Selfie – kämmenestä peukkuun
2. Império do Papagaio, Helsinki, 108,95 pistettä. Aihe: RIOlympia – Suuren Urheilujuhlan Tuntua
3. Samba el Gambo, Kokkola, 107,80 pistettä. Aihe: Hayao Miyazaki – Animen Mestari
4. Samba Carioca, Turku, 97,61 pistettä. Aihe: Joutsen juhlii – Samba Carioca 30 vuotta

Taustaa kulkuearvostelusta

Kulkueiden arvosteluperusteet on muokattu suoraan Rion karnevaalien arvosteluperusteista. Jokainen kilpaileva koulu saa 10 pistettä onnistuneesta lähdöstä. Lisäksi tuomarit arvioivat koulujen paremmuutta kymmenessä eri kohdassa:
• Kulkueen aihe ja tarina – kulkueen ”teoreettinen” käsittely, aiheen valinta, luova lähestyminen
• Bateria eli rumpuryhmä
• Kulkueessa soitettava ja laulettava kappale eli samba enredo (sävelletään joka vuosi aina aiheen mukaan)
• Musiikillinen kokonaisuus ja harmonia
• Asut – niiden sambamaisuus ja soveltuvuus teemaan
• Lavastevaunut
• Visuaalinen kokonaisuus – kulkueen käytännön toteutus, visuaalinen ilme jne.
• Kulkueen etujoukko, joka tervehtii yleisön ja esittelee sambakoulun
• Lipunkantajapari, joka esittelee koulun symbolin lipun
• Tanssillinen kokonaisuus ja esiintyminen

Roseira-suihkulähde

Lisätietoja:

Suomen Sambakoulujen Liitto ry.
Tiedottaja Liisa Oksanen, lissu[at]roseira.net, p. 040 418 1179

http://www.samba.fi
http://www.helsinkisambacarnaval.fi

Sambakoulujen kulkuetarinat:
samba.fi/helsinki-samba-carnaval/helsinki-samba-carnaval-2/


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s