SSKL ry:n keräyksellä 1000 euroa varusteisiin ja ruokaan riolaisen sambakoulun lapsille ja nuorille

Suomen Sambakoulujen Liiton joululahjakeräys mahdollisti 1000 eurolla treenivarusteita ja ruokapaketteja Mangueiran innokkaille pikkulippupareille – kiitos hienosta joululahjasta 61 lahjoittajalle!

Iloinen yhteistyö ja vaihto jatkuu yhteisöllisen sambakasvatuksen merkeissä korona-ajasta haasteita uhmaten. Suomen lippuparit saavat virtuaalioppia alan riolaisilta huippuosaajilta. Pysytään kuulolla!

Sambakoulut niin Suomessa kuin Brasiliassakin toimivat monitaiteellisina yhteisöinä, joiden laaja tekeminen perustuu harrastajien ja ammattilaisten vapaaehtoistyöhön.

Me SSKL:ssa koemme tehtäväksemme riolaiseen sambakoulumalliin perustuvan yhteisöllisen karnevaalikasvatuksen kehittämisen Suomessa. Maailmanlaajuisen koronaepidemian jatkuessa solidaarisuus ja ”kaveria ei jätetä” -asenne löytyi luonnollisesti myös meistä, Joulupukin apulaisina ahertaneista suomisambistoista.

SSKL:n joululahjakeräyksen kautta viime joulukuussa onnistuimme toimittamaan 1000 eurolla ruoka- ja treenivaatepaketteja jaettavaksi vähävaraisille riolaisille pikkusambistoille – kaikista epidemiarajoituksista huolimatta. Keräykseen osallistui yhteensä 61 eri lahjoittajatahoa 5-25€ arvoisilla lahjoituksilla. Keräyksen saldo – tasan 1000€ – saatiin siirrettyä lyhentämättömänä juuri ajoissa jouluksi, riolaisen sambakoulun G.R.E.S. Mangueiran 1. lippuparin henkilökohtaisesti valvomalle sosiaaliselle projektille.

Projeto Social Matheus & Squel tukee n. 30 lapsen ja nuoren kehittymistä. Hanke antaa toivoa paremmasta huomisesta ja mahdollisesta ammattilaisuudesta sambakoulujen lippuparien tehtävissä. Mestre Sala Matheus Oliveiro ja Porta Bandeira Squel Jorge ovat itse aito ja todellinen esimerkki tuosta mahdollisuudesta. Voitokkaana ja kansainvälisesti arvostettuna lippuparina heidän sitoutumisensa tähän hankkeeseen on myös mahdollistanut todellisen vuorovaikutuksen ja ystävyyden syntymisen yli Atlantin valtameren.

Yhdessä jatkamme taas harjoittelua, opimme ja jaamme kokemuksiamme elämästä ja sambakoulujemme arjesta. Suomalaisina saamme etuoikeuden kehittyä sambataiteilijoina huippuopettajiemme valmennuksessa.

Pidetään lippu korkealla ja vauhdissa!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s