Jo 26. kerran järjestettävä Helsinki Samba Carnaval tuo loistoa, rytmejä ja rumpujen pauketta Helsingin kaduille ja Apollo Live Clubille 17.–18.6.2016. Päätapahtuma on tänäkin vuonna itse karnevaalikulkue, joka lähtee liikkeelle lauantaina klo 15 Senaatintorilta kohti Pohjoisesplanadia.
”Helsinki Samba Carnaval on Suomen sambakoulujen välinen suomenmestaruuskilpailu. Tänä vuonna kilpailuun osallistuu viisi sambakoulua eri puolilta Suomea. Lisäksi mukana on useita yhteistyökumppaneita omina ryhminään”, kertoo Suomen Sambakoulujen Liiton tiedottaja Liisa Oksanen.
Karnevaalit käynnistyvät perjantaina 17.6.2016 Apollo Live Clubilla, jossa järjestetään Noite das Fantasias -iltajuhla. Perjantain iltajuhlassa valitaan muun muassa karnevaalien upein fantasiapuku.
Lauantaina sambakuhinat alkavat Senaatintorilla jo aamuvarhain, kun sambakoulut aloittavat lavastevaunujensa kasaamisen. Kello 14 käynnistyy Senaatintorilla avajaisohjelma, ja varsinaiset karnevaalikulkueet lähtevät liikkeelle kello 15. Kulkueiden jälkeen sambailut jatkuvat vielä Apollo Live Clubilla järjestettävässä Baile do Carnavalissa.
Taustalla tuhansia talkootunteja
Helsinki Samba Carnaval ja jokainen siinä nähtävä karnevaalikulkue rakentuu talkootyöllä. Sambakoulut ovat aloittaneet kulkueiden suunnittelun jo viime vuoden puolella ja työtä on riittänyt aina viimeisille metreille saakka. ”Jokainen karnevaalikulkue kertoo omaa tarinaansa. Kulkueen rakentaminen alkaa aiheen valinnalla ja kulkuetarinan kirjoittamisella. Tämän tarinan pohjalta sitten suunnitellaan kulkueen asut ja lavastevaunut, sävelletään ja sanoitetaan biisi ja ideoidaan koreografiat”, kertoo Oksanen. ”Ja kyllä, kaikki tehdään ihan itse ja joka vuosi uudestaan”, Oksanen nauraa.
Helsinki Samba Carnavalin taustalla on Suomen Sambakoulujen Liitto ry., joka tuo Suomeen brasilialaista sambakulttuuria ja tekee Suomi-sambaa tunnetuksi ympäri maailmaa. Suomalaiset sambistat ovat saaneet arvostusta aina karnevaalien kotikaupungissa Rio de Janeirossa saakka. Suomi-sambistoja on ollut esiintymässä vuosien saatossa lisäksi muun muassa Tanskassa, Maltalla, Venäjällä, Makedoniassa, Kiinassa, Intiassa ja Ruotsissa.
SSKL yhdistää seitsemän sambakoulua Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Lahdesta, Kokkolasta ja Seinäjoelta. Lisäksi tanssikoulu Sambic on ollut SSKL:n kannatusjäsen vuodesta 2004. Tätä myöden SSKL:ssa on kaiken kaikkiaan jopa noin 2800 aktiivista tanssijaa ja soittajaa.
Rio de Janeiron tyylin mukainen aito katukarnevaali järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1991 Turussa. Vuodesta 1993 lähtien karnevaalipaikaksi on vakiintunut Helsinki.
Lisätietoja:
Suomen sambakoulujen liitto ry., www.samba.fi
Tiedottaja Liisa Oksanen, lissu[at]roseira.net, p. 040 418 1179